torstaina, toukokuuta 04, 2006

Pestokierreleivät

Patongin, sämpylän ym. vehnäisen taikinoinnista alkaa hiipivästi muodostua lähes rutiinia. Niinpä pasmat pitää välillä sekoittaa uudella kierteellä (new twist - ok, tiedän, tosi huono suomennos ja aasinsilta). Tällä kertaa innoitus sellaiseen löytyi Jamien kirjallisesta tuotannosta. Pestokierteet ovat hyvin simppeliä mutta maukasta ja ruokaisaa syötävää. Pari kierukkaa käy välipalasta vaikka ihan sellaisenaan.

Kaikki alkaa jälleen leipätaikinan perusohjeesta. Vaivaa sitä annos ja anna kohota kaksinkertaiseksi. Kohoamiseen kuluu puolesta tunnista tuntiin, kohotuspaikan lämpötilasta ja vedottomuudesta riippuen.

Moukaroi ja vaivaa kohonneesta taikinasta ilmakuplat pois ja kauli se noin sentin paksuiseksi, neliskulmaiseksi levyksi. Levitä levylle reilu kerros pestoa. Tässä olin ehkä turhan varovainen. Ensi kerralla laitan kyllä purkillisen pestoa - vaikka sitten pienenkin taikinan päälle. Vaikka pesto on sellaisenaan syötynä aika voimakasta, maku loivenee uunissa kovin. Älä siis pelkää, vaan ole urhea ja laita paksulti!

Kääri pestolla sivelty levy rullalle kääretortun tavoin ja leikkaa siitä 3-4 sentin paksuisia viipaleita. Laita viipaleet (leivinpaperin päälle) pellille pystyyn. Jos torppaat palat peltiin ihan voimalla, toinen pää menee kivasti lyttyyn ja lopputulos näyttää minusta paremmalta. Muista kuitenkin oma harkinta ja kunnioita tyylitajuasi.

Kohota leipiä vielä 10-15 min. siten, että ne vähän pöhöttyvät. Professionaalikokit ja pullantuoksuisten keittiöiden rouvat peittävät luomuksensa kohottamisen ajaksi liinalla. En tiedä, miten paljon se kohoamiseen vaikuttaa - mutten oikein uskalla olla peittämättäkään. Lämmitä uuni melko kuumaksi. Me paistoimme leivinuunissa, joka oli ehkä jossain 250 asteen tietämillä. Vähän vähempikin riittänee - 225 kuulostaisi sähköuuniin hyvältä. Paistamiseen kuluu leipien koosta ja uunin kuumuudesta riippuen n. 15-20 minuuttia tai vähän yli. Tarkkaile prosessia varsinkin loppuvaiheessa. Valmista on, kun pinta alkaa ottaa kevyttä väriä.

9 Comments:

At 4/5/06 01:31, Blogger janssu said...

Itse oon väsännyt muuten vastaavia, mutta jättänyt viipaleet kyljelleen (saumapuoli alas) ja painanut keskeltä samoin kuin korvapuustit. Näin välttää sen sauman aukeamisen. Pintaan saa lisää näköä, jos sipaisee kananmunalla ja ripottelee esim. seesaminsiemeniä päälle.

Peston määrästä oon ehdottoman samaa mieltä!

 
At 4/5/06 11:42, Blogger Rosmariini said...

Kiitti vinkeistä. Pitääkin laittaa seesaminsiemenet ostoslistalle.

 
At 4/5/06 11:45, Blogger Rosmariini said...

Niin ja sitä piti vielä sanomani, että Jamien mukaan punainen pesto sopii näihin erityisen hyvin, mutta vihreä toimii toki myös.

 
At 4/5/06 19:40, Anonymous Anonyymi said...

Valiolla tai Pirkalla on samantyyppinen ohje jota olen käyttänyt, siinä peston päälle laitetaan vielä juustoraastetta, sekin toimii. Itse pidän näissä enemmän vihreästä kuin punaisesta pestosta.

 
At 4/5/06 20:21, Blogger Rosmariini said...

Niinpä voisi muuten toimiakin. Painetaanpa mieleen, sillä näitä kierteitä tehdään meillä varmasti uudemmankin kerran.

 
At 8/5/06 01:48, Anonymous Anonyymi said...

Mä olen tehnyt samanlaisia hyrriä voitaikinalla tai pizzataikinalla. Peston päälle olen vielä laittanut fetajuuston muruja. Nyt on olemassa sitä raastettakin, joka varmaan sopisi niihin hyvin.
Leipataikinalla en olekkaan vielä kokeillut. Taytyypi kokeilla joskus. Kiitos vinkistä!

 
At 8/5/06 09:17, Blogger Rosmariini said...

Nam, onpa herkullisennäköisiä hyrriä Sekasopassa (helmikuun resepteissä). Fetajuusto on kyllä niin herkkua, että se varmasti mehevöittää noitakin mukavasti.

 
At 8/5/06 19:36, Blogger Pippurimylly said...

Niin ja vielä: me tehdään vaalea leipä (sämpylät, patongit sun muut noiden kiekuroiden tapaiset viritykset) ja pizzapohjat samalla perustaikinalla.

 
At 28/6/07 14:15, Anonymous Anonyymi said...

Tuli muuten vähän helkkarin hyviä, kun laittoi juustoraastetta peston päälle ennen rullaamista. Leivinpaperi oli loppu, mutta improvisoin tekeleideni paiston muffinssivuoissa. Käytin muffinssipeltiä, joten eivät hirveästi levinneet.

Nameja ovat, vähän kuin söisi pitsaa pullan muodossa ;)

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails