tiistaina, huhtikuuta 12, 2011

Browniesit

Chilikilpailu on saatu vihdoin ja viimein päätökseen. Keittokirjan voitti Jouni herkullisella kiinalaisella chilikanallaan, ja toisen pääpalkinnon nappasi omakseen Antti tänään nähtävillä suklaisilla brownieseillaan.

Kaikista muistakin kokkailuista saimme vaikka millä mitalla hienoja makuelämyksiä ja uusia oivalluksia (lisää ohjeita luvassa myöhemmin). Chilimyllyn voitti arvonnassa omakseen Tuulihattutorni-blogin Rosetti.

En ole ikinä ollut kamalan innostunut amerikkalaisista brownieseista, mutta se näköjään johtui siitä, että en ole koskaan saanut maistaakseni kovinkaan hyviä suklaaleivoksia. Itse leipomalla sain lopputuloksesta mieleiseni eli mukavasti suklaata tihkuvan. Vuohenjuustokuorrutteesta sain tosin aikaiseksi vuohenjuustopohjallisen, eli sitä puolta pitää ehkä hiukan kehitellä.

Chiliosuus tulee näihin leivonnaisiin mahtavasta ancho-vaniljauutteesta, joka pitää valmistella ennakkoon: uittamalla kuivattuja anchochilejä ja vaniljatankoja muutaman viikon ajan tiiviisti pakattuna rommissa. Lopputulos ei ole ollenkaan tulinen, joten näitä sopii tarjoilla miedompienkin suklaaruokien ystäville. Kunhan vain välit vuohenjuustoon ovat kunnossa.
The Only Brownies You Will Ever Need (eli pähkinäinen suklaabrownie vuohenjuustokuorrutteella)

-1,8 dl tummaa kaakaojauhetta (alkuperäisessä ohjeessa 1/2 cup Dutch process cocoa eli ilmeisesti raakakaakaojauhetta ja 1/4 cup black cocoa)
-1,5 dl kiehuvaa vettä
-100 g hyvälaatuista tummaa suklaata, pieneksi pilkottuna (meillä 85-prosenttista; 70-prosenttinenkin käy hyvin)
-50 g suolatonta voita, sulatettuna
-1,5 dl rypsiöljyä
-2 munaa + 2 munankeltuaista
-1 rkl vanilja-aromia
-1 rkl ancho-vaniljauutetta
-4,5 dl vaniljasokeria (minulla ei ollut kaupan vaniljasokeria noin paljon, mutta onneksi minulla on tapana tehdä vaniljasokeria käytetystä vaniljatangoista ja hienosta sokerista: siis tanko purkkiin sokerin sekaan makua antamaan)
-4 dl jauhoja
-1 tl (kosher)suolaa
-100 g hyvälaatuisia suklaalastuja (meillä tummaa suklaata; vaalea toimii kuulemma myös)
-reilu pari desiä saksanpähkinöitä (tai esim. pekaaneja), paloiteltuna

Kuorrutus:

400 g vuohenjuustoa
2 munankeltuaista
2 tl vanilja-aromia
vaniljasokeria maun mukaan (kovin paljon ei kannata laittaa)

Lämmitä uuni 175 asteeseen (normiuunissa ritilä toiseksi alimpaan tasoon). Ota uunivuoka (sopiva koko on esim. 23x35 cm) ja verhoa se sisäpuolelta leivinpaperilta (paperin saa paremmin paikalleen, jos sitä rutistelee ensin käsissään).
Laita kuorrutteen ainekset blenderiin ja pyöräytä sekaisin.
Laita kaakaojauhe toiseen kulhoon ja vispaa sekaan kuuma vesi. Sekoita tasaiseksi. Lisää nopeasti pilkottu suklaa ja sekoita taas tasaiseksi. Kun suklaa on sulanut, sekoita mukaan voi ja öljy. Lisää munat ja keltuaiset ja vatkaa taas niin pitkään, että seos on mukavan tasainen. Lisää uute, aromi + sokeri ja vatkaa taas, ja sekoita joukkoon jauho ja suola. Lisää suklaalastut ja pähkinät. Maista ja kippaa seos vuokaan.
Kaada juustotäyte päällimmäiseksi. (Minulla juustoseoksesta tuli ihan kamalan huonosti levittyvää jankkia, ja kun yritin levittää sitä paremmin, se humpsahti suurimmaksi osaksi suklaan sisälle uppeluksiin. Juustoseosta voisikin koittaa löysyttää esim. jollain veltommalla maitotuotteella.)
Paista 30-40 minuutin ajan. Itse paistoin 31 minuuttia, ja lopputulos oli muuten oikein hyvä, mutta keskimmäiset palat jäivät pikkuisen liian löysiksi.
Anna viilentyä vuokassaan 90 minuutin ajan (tärkeää!). Nosta sitten leivonnaislevy paperia apuna käyttäen leikkuulaudalle ja leikkele neliöiksi. Sitten päästään viimein maistelemaan.

Voisin muuten siirtyä sujuvasti suklaakokiksi (kun olisi vaan joku, joka söisi kaikki valmistuneet suklaakokkailut). Mikään ei ole niin kivaa kuin suklaaseoksen hämmentäminen.

21 Comments:

At 12/4/11 12:08, Blogger TiV said...

Tervehdys! Lumikasat hupenee silmissä ja pihalla jo puskee krookusta kukkaan! Postauksessa iski silmään sana JANKKI. Rakas edesmennyt oululainen anoppini aina hehkutti jankin herkullisuutta. Aika tekee tehtävänsä ja olen unohtanut... Mitä onkaan originaali JANKKI??

 
At 12/4/11 12:25, Blogger Rosmariini said...

(Tullista tulleena) oululaisena nolottaa sanoa, etten itse asiassa tarkkaan ottaen edes tiedä. Rössy siitä tulee mieleen, mutta miten se siihen liittyy (vai liittyykö mitenkään).

Vai onko semmoista kuin leipäjankki?

Olisikohan täällä palijasjalakasia oululaisia, jotka tietäisivät paremmin.

(Tässä ohjeessa jankki oli semmoinen möhkäle, joka ei lähtenyt lusikasta kunnolla edes ravistelemalla...)

 
At 12/4/11 15:04, Blogger Tigru said...

Saaks (saahan?) täällä esittää toiveita tulevaa varten? Osataankos siellä teillä kokkailla sellaisia leivonnaisia missä ei oo gluteiinia, maitoo eikä sokeria? Nimim. pääpyörällä moisista vaatimuksista. Ja toinen mitä olen miettinyt että kun meillä on tässä Oulun lähellä kuulemma teurastamo joka teurastaa hevosia, niin saakohan sieltä ostaa hepan lihaa? Oottako kyselleet/ostaneet?

 
At 12/4/11 15:28, Blogger Rosmariini said...

Kuulostaa haastavalta leivonnaistyypiltä, iiks. Ellen Svinhufvud -kakkua ajattelin opetella tekemään. Siihenhän ei tule jauhoja (vaan mantelia), mutta sokeria tulee.

Pitääpä tarkkailla vastaan tulevia leivonnaisia sillä silmällä.

Tuosta teurastamosta en tiedä, mutta ollaan ostettu heppaa pariin kertaan yhden semmoisen tutun kautta, jonka sukulaisella on hevosharrastus. Eli kannattaa varmaan kysellä täkäläisiltä talleilta.

 
At 12/4/11 17:58, Blogger Tigru said...

^Kiitos vinkistä hepan ja Ellen Svinhufvud -kakun osalta! Kakku tosin kuulostaa jo nimeltaan liika hankalalta näin leivontaporopeukalolle joten tällä erää tyytynen tähän:
http://www.erimenu.fi/ruokaohje/Marjapiirakka/
mutta koska tää tuskin on vika kerta kun haastavan leivontatehtävän olen saanut niin hirmu kivaa olis jos pitäisitte silmiä auki ohjeiden varalta. (lähtee etsimään tallien yhteystietoja ja miettii kuinka esitetään korrektisti ajatus siitä että voisin syödä heidän hevosensa... syynä tähän siis ajatus eettisen lihan syönnistä ja onhan se heppa hyvääkin)

 
At 13/4/11 11:21, Blogger Rosmariini said...

:) Onneksi eläinten ystävät tuntuvat olevan usein myös hevosten syönnin kannalla.

Minäkään en ole tehnyt aiemmin tuota Ellen-kakkua, mutta tällä viikolla lainasin kirjastosta ihan varta vasten kirjan Ellen Svinhufvud: Rakkaudesta ruokaan ja Ukko-Pekkaan.

(Aiempi gluteeniton kakkukokeilu ei ollut tosin ihan kamalan rohkaiseva, mutta luotan siihen, että tällä kertaa lopputulos ei voi olla ihan samanlainen katastrofi.)

 
At 13/4/11 16:26, Anonymous Anonyymi said...

Tigrulle tiedoksi - täältä saattaa löytyä kaipailemiasi ohjeita.

http://karppaus.info/resepti/

 
At 13/4/11 16:52, Blogger Rosmariini said...

Näköjään sitä voi leipoa kaikenlaista ilman noita keskeisiä aineksiakin. Täältä löytyy ohje maidottomaan, gluteenittomaan, sokerittomaan, rasvattomaan ja munattomaan kakkupohjaan (kääk!). Ei riittäisi oma osaaminen kyllä tuommoisia ohjeita kehittelemään.

 
At 13/4/11 18:38, Blogger Krike said...

Näitä täytyy kokeilla! Rakastan vahvoja mausteita ja makuja :)

 
At 13/4/11 20:12, Blogger Rosmariini said...

Tämä sopi kyllä vahvojen makujen ystävälle erinomaisesti!

 
At 14/4/11 11:00, Anonymous Inez said...

No tuohan on pläjäys, että chiliä, suklaata ja chevreä!!! Kuulostaa juuri sen verran epäilyttävältä, että tuota on parempi kokeilla kesällä mökillä, kun läsnä on enemmän suita...

Tuosta kuorrutteen kovuudesta: käytitkö chevreä pötkylänä vaiko tuorejuustona? Mietin, että se tuorejuusto voisi pitää tuon hieman juoksevampana kuin tanakka pötky, mene ja tiedä.

Mukavia kokkailuja kevääseen!

 
At 14/4/11 13:38, Anonymous Anan said...

Lukija taalta 'pyhalta maalta' jai ihmettelemaan mita ihmetta on kosher suola ja viela enemman mita se tekee kakussa jossa muut aineet eivat ole kosheria?

 
At 14/4/11 18:36, Blogger Hannele said...

Kun avojalkasia ei oo näkyny, rohkenee tullista tullut kommentoida tuota jankkiasiaa.

Meillä on lainassa varsin mielenkiintoinen kirja: Rieskaa ja rössypottuja, maakuntaruokia Pohjois-Pohjanmaalta. Siinä on resepti, joka on otsikoitu "Leipäjankki eli Jankki". Ainesosina on lihalinetä, hapan- ja hiivaleipää, palvikinkkua, sipulia ja ranskankermaa.

Ikinä en oo maistanu, pitäisi koittaa, vaikka nimi ei houkuttelekaan kokeilemaan. Minulle sana jankki nimittäin tarkoittaa juuri tuommosta, Rosmariinin kuvailemaa, tönkköä tahnaa tai, no jankkia.

 
At 15/4/11 15:16, Blogger Pekka said...

Kosher-suolan nimihän tulee siitä, että sillä tehdään lihasta kosheria, eli saadaan veret pois. Eroaa tavallisesta lähinnä isokiteisyydellään (imee paremmin nestettä), ja on myös useimmiten lisäaineetonta (jodi yms.)

 
At 17/4/11 16:39, Blogger aleksi said...

tällasissa jutuissa on ihan yhdentekevää onko suola kosheria vai ei.. amerikkalaiset vaan tuntuu rakastavan sitä ja käyttävän kaikkeen. leipä taikinaan alussa lisättäessä siitä olisi varmaan jopa haittaa

 
At 18/4/11 20:13, Blogger Rosmariini said...

Inez: Hyvä kommentti! Mietin nimittäin jossain vaiheessa itsekin, että alkuperäisessä ohjeessa on ehkä ajettu takaa juoksevampaa tuorejuustoa. Mutta oivallus ehti näköjään mennä mielestä pois ennen kuin se ehti tänne blogiin asti. :)

Harmittaa muuten kaikki kisaan tulleet kiintoisat suklaareseptit. Kun niitä ei vaan voi millään testata kaikkia, ainakaan jos ei saa sankkaa vierasjoukkoa paikalle (muutavat tuttavat ovat tosin hyvinkin halukkaita koemaistajia;).

Hannele: Kiitos lisävalaisusta! Minullakin on tuo kirja, mutta enpähän hoksannut katsastaa siitä ollenkaan.

Jenkkiresepteissä koshersuola on tosiaan ällistyttävän yleinen. Se on ilmeisesti vähemmän suolaista kuin tavallinen suola, mistä syystä tavallista suolaa voi joutua laittamaan toisinaan aavistuksen verran ohjeistettua enemmän (tosin itse en ikinä laita suolaa muutenkaan ohjeistettua määrää vaan lisäilen/vähentelen sitä fiiliksen mukaan).

 
At 18/4/11 22:34, Anonymous Anonyymi said...

Oijoi, toi kuvan herkku näyttää tosi hyvältä! I like it (: Käykää muute tsekkaa mun uus blogi, jos kiinnostaa, eka kirjotus on ilmestynyt. :D

 
At 18/4/11 22:36, Anonymous Anonyymi said...

se mun blogi on sitte http://maddes.vuodatus.net/

T: sama anonyymi :D

 
At 20/4/11 13:24, Blogger Rosmariini said...

Onnea uudelle blogille! Ihanan suklainen aloitus.

 
At 27/10/11 12:55, Anonymous Anonyymi said...

Hyvältä kuulostaa. Pieni tietoisku.
Dutch cocoa viittaa siis eurooppalaiseen kaakaojauheeseen jota on alkalisoitu. Eli sen happamuutta on siten vähennetty. Amerikassa käytettään enemmän alkalisoimatonta kaakaojauhetta eli nimellä: naturual cocoa.

Itse olen amerikkalaisissa resepteissä käyttänyt ihan sitä kaakaojauhetta jota sillä hetkellä sattu löytymään ja toimii ihan hyvin. Fazer cocoa on suosikkini

 
At 13/3/12 19:59, Blogger Reetta said...

Tein brownieta tänään. Lisäsin juustoseokseen pienen tilkan maitoa ja sai levitettyä, hyvin pysyi pinnallakin ja sai uunissa kauniin värin. Kiireessä en ehtinyt kokeilla ennen kuin otin pois uunista (35 min) ja löysäksihän se sitten jäi... Hyvältä kyllä maistuu!

 

Lähetä kommentti

<< Home




pastanjauhantaa(at)gmail.com


Related Posts with Thumbnails